Marraskuu tulee – oletko valmis

Oikaisen itseäni ja vilkaisen ulos. Lokakuun puoliväli. Mielessä on aamutv:n sääuutiset tälle päivälle ”tulossa poikkeuksellisen lämmin päivä tähän vuodenaikaan nähden”. Jostain Saharan suunnalta puhaltaa. Kesän ja valon ihmisenä tuntuu mukavalle ajatella, että ”vielä on kesää jäljellä”.

Avaan ikkunan. Aurinko oikeasti paistaa ja ulkoa puhaltaa ihanan raikasta ja lämmintä ilmaa sisälle. Nyt on pakko päästä ulos.

Pyöräkellarin ovi aukeaa kevyesti. Onnistun saamaan pyöräni ulos suurempaa vaivaa näkemättä. Vedän ilmaa keuhkoihini ja elämä tuntuu aika kesäiselle. Huomaan hymyileväni. Meno tuntuu keveälle. ”Sukkuloin” katuja pitkin autojen ja ihmisvilinän välissä. Aurinko paistaa, leppoisa tuuli tuivertaa hiuksia ja ihmiset hymyilevät.

Yllättäen huomaan kääntyväni yksisuuntaiselle kadulle ajaen vastavirtaan. Nopeasti siirryn tyhjälle jalkakäytävälle. Onneksi jalkakäytävällä ei ole muita minun lisäkseni kuin kauempaa lähestyvä iäkäs mieshenkilö. Hän työntää vaaleansinistä nokkakärryä. Lähestymme toisiamme. Minä etenen hitaasti ja jarrutellen. Hän hämmästyksekseni siirtyy vasemmalle eli minun puolelleni.

Seison lähes paikoillani pyöräni päällä. Hän ohittaa minut kylkeä hipoen – ”et osaa taluttaa pyörääsi”. No osaanhan minä mutta en taluttanut. Ajattelin, että mahdutaan sovulla. Muutenkin olin menossa vastavirtaan yksisuuntaista tietä. Kohtaan hiljaisen katuosuuden ainoan ihmisen, joka on kuin marraskuu.

Kaikki väärin – jatkan matkaani mutta minähän hymyilen, että pitikin sattua. Kesäpäivien lämmin muisto mielessä marraskuuta kohti.