Lupaus tulevaisuudesta

Lintuperspektiivi yli hämärtyvän kaupungin. Puoliksi juotu kuohuviinilasi edessäni. Tuijotan mitään näkemättömin silmin eteeni. Äänten sorinaan sekoittuu eri kieliä. Mikään ei erityisesti vie huomiotani. Vatsani kurina havahduttaa minut muistuttaen, että en ole vielä syönyt tänään. Odottelen juttukaveriani, joka ”pistäytyi puuteroimaan”.

Hämärtyvä ilta tekee kunniaa merellä vilkkuville majakoille. Talojen ikkunoihin syttyvät valot saavat minut kuvittelemaan ihmisten paluuta kotiin. Hämärtyminen on kuin matkan päättyminen. Valot kertovat elämästä ja ovat kuin lupaus huomisesta.

Istun terassin ulko-oven vieressä. Ohitseni kulkee ihmisiä sisään ja ulos. Nuori nainen ja mies seisovat vastakkain terassilla. Mies polvistuu naisen eteen. Nainen näyttää yllättyneeltä, onnelliselta ja hymyilee ujosti. Mitä tuolla tapahtuu! Siinä hetkessä en voisi olla enenmpää läsnä.

Kosinta, siellä on menossa kosinta. Seuraan miten mies ojentaa tumman rasian naiselle. Nainen avaa rasian ja hän on ihastuksissaan. Lämmin halaus ja suudelma. Ei epäilystäkään vastaus oli myönteinen. ”Anteeksi, en halua häiritä teitä mutta ilmeisesti olette kihloissa” – ”kyllä olemme”. Kysyn heiltä haluavatko he mahdollisesti kuvat, jotka otin lasioven läpi. Muussa tapauksessa vain onnittelen lämpimästi ja poistan ne itseltäni. ”Tottakai haluamme”.

Lähetin kuvat heille. Sydämessäni läikähti, kun poistin ne kännykästäni. Lupaus tulevaisuudesta. Mikä etuoikeus minulle, pieni ihmisen hetki ja niin suuri onni.